perjantai 10. heinäkuuta 2015

Agilitykentällä

 Eilen (9.7) käytiin Sulon ja Lumon kanssa agilitykentällä. Kokeiltiin mennä Sulon kanssa "ratoja" ja ihan hyvin se menikin, välillä ei malttanut keskittyä kun oli kaikenlaisia hajuja mutta hyvin kummiskin meni. Lumo juoksenteli ja olisi halunnut Sulon kanssa leikkiä, lopussa kyllä leikkivätkin. Päivällä kun Lumo oli siällä testattiin koirien aktivointipeliä. Lumo aika hyvin tajusikin mitä siinä on tarkoituksena tehdä. Sunnuntaina viimeistään tulee seuraava postaus kun käydään näyttelyssä! :) Kuvia lopussa! ;)



















 

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kuulumisia ja kuvia

Moikka! Muutan tämän blogin kokonaan koirien blogiksi ja saatan sitten myös välillä kirjoittaa Hipsusta jotain. Hipsu on niin paljon ulkona että ei siitä oikein ole mitään kirjoitettavaa. Mutta koirien kanssa ollaan käyty lenkillä ja Lumokin sipsutellut mukana. Välillä tietenkin pitänyt kantaa kun ei jaksa vielä kovin pitkiä lenkkejä. Tänään (8.7) Lumo tulikin 9 viikkoa. onhan se jo iso tyttö! :) Rakennettiin pihalle "agilityrata" Jota ollaan Sulon kanssa menty. Hyvin se osaa kyllä mennä! :) Pujottelu on vielä vähän hankalaa mutta on sekin ihan hyvin mennyt! Sunnuntaina menemme Sulon kanssa Ouluun näyttelyyn. Tuomarina on Maija Mäkinen, saapa nähä miten siellä menee! :) Alhaalla kuvia! :)







maanantai 29. kesäkuuta 2015

Uimassa

Tänään (29.6) ajattelimme käydä uimassa, ja otimme sitten Sulon ja Lumon mukaan. Autossa Lumo ja Sulo oliva nätisti. Sitten kun olimme perillä kokeilimme menisikö Sulo veteen. Aluksi ei tahtonut tulla vaikka kutsui, mutta kohtahan se olikin jo vedessä. Vähän kävi jalkoja kastelemassa mutta ei kovin kauaa ollut vedessä. :) Lumo ei uskaltanut tulla veteen mutta riehui ja juoksenteli ihan innoissaan. :D Itsekkin kävimme uimassa. Kyllä me siellä jonkin aikaa oltiinkin mutta vesi oli vielä sen verran vilpoista ettei siellä kovin kauaa pystynyt olemaan. :D Onpahan nyt talviturkki heitetty pois! ;D Nyt Lumo onkin ihan väsynyt, kun jokin aika sitten riehui Sulon ja Sepsun kanssa pihalla. 







                                                                Vauhti hirmu :D
                                                    "Mä syön sen kameran!"



sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lumo

Heijj! :D Maanantaina 22.6 kävimme hakemassa pienen suomenlapinkoirapennun Lumon uuteen kotiin. Lumo oli tosi nätisti autossa makoili ja nukkui. sitte kun oltiin kotona ja Sepsu ja Sulo huomasivat Lumon, niin olivat aivan innoissaan. Sepsu vähän pelkäsi Lumoa kun on niin pieni, Sulo meni Lumon tykö ja kohta ne jo leikkivät. Nyt ei Sepsukaan oikeastaan enään pelkää Lumoa. :) Alhaalla onkin yksi kaikista paras yhteiskuva mitä näistä palleroista saa. :D Lumo on kyllä tosi reipas tyttö! Pienillä kävelyillä ollaan käyty Lumon kanssa, ja on Sepsu ja Sulokin ollut mukana. :D Hipsun kanssa Lumo haluaisi leikkiä, mutta Hipsu ei oikein ala Lumon leikkeihin. Tänään (28.6.) Käytiin kylässä Suomenlapinkoira Uroksen Wernerin tykönä. (Aikaisemmassa postauksessa on Werneristä kuvia kun nyt ei ollut kamera mukana) Lumo oli oikein topakka tyttö ja vähän yritti "ärhennellä" ja haukkua mutta leikkivät ne välillä ihan nätistikkin. :) Lopussa vielä kuvia! :D










sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Liminka RN

Tänään käytiin sitten siellä Limingan näyttelyssä. Tuomarina oli Tuula Pratt. Kun mentiin Liminkaan ei kovin paljon edes satanut, mutta kohta alkoi hirveä sade. Siellä oltiin jotain pari tuntia. Tuomari oli mukava ja Sulon tulos olikin JUN ERI JUK 1 PU 2 ja sai SERTIN! :) Hyvin Sulo jaksoi tällä kertaa keskittyä, ei aina noin hyvin ole malttanut. Laitan tähän vanhempia kuvia ja yhden kuvan sulosta Ruusukkeen ja pokaalin kanssa. :)






keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Jälleen kerran piitkästä aikaa ;D

Enpä oo taaskaan tehny tänne mitään piitkään piitkään aikaan. Haapavedellä käytiin Vappumätsärissä, siellä oli paljo koiria nii meni siinä ootellessa muutama tunti. käytiin myös Oulaisissa näyttelyssä ja siellä meni aika hyvin! Sulon tulos oli: JUN EH JUK 2 tuomarina oli Jari Fors. Seuraava näyttely onkin sunnuntaina (7.6) Limingassa. Sitten (31.5-1.6) Tulivat kaksi kaveria meille yöksi suomenlapinkoira pennun Wernerin kanssa. Sulo ja Sepsu olivatkin ihan innoissaan ja leikkivät pihalla. Käytiin lenkilläkin koiruleitten kanssa. Werneri yritti Hipsun kanssa leikkiä, mutta Hipsu ei oikein alkanut leikkimään. Nyt Hipsu on taas alkanut olemaan enemmän ulkona kun on alkanut tulemaan lämpimiä ilmoja. Alempana on kuvia koirista ja Hipsusta.

                                             Sulo poika

                                            Sepsu ja Werneri

                                                       Sepsu


   
                                                 Hipsu