Moikka! En ole yhtään miettinyt mitä tähän luukkuun tekisin mutta laitan tänne jonku runon. :) Runo ei ole itse keksimäni.
torstai 17. joulukuuta 2015
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Luukku 16, 11 kysymyksen haaste!
Tähän luukkuun tulee 11 kysymyksen haaste!
Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 blogia.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.
Kiitos haasteesta Lapinkoira Werneri
1. Miten koirasi käyttäytyy nähdessään toisen koiran?
Sulo on innoissaan ja haluaisi päästä leikkimään.
Lumo ei välttämättä oikein välitä mitään.
2. Mitä ruokaa koirasi syö?
Sulo syö Jahti & Vahti energiaa, ja Lumo Jahti & Vahti juniori ruokaa.
3. Panta vai valjaat?
Hmm, no itse käytän molempia. En nyt oikein osaa sanoa.
4. Mitä harrastat koirasi kanssa?
Harrastan näyttelyitä, mätsäreitä, ja kotona agilitya ja tietenkin koirien kanssa temppuilua + lenkkeilyä.
5. Onko koirasi nirso vai ahmatti?
Sulo on paremminkin nirso, kuin ahmatti. Kyllä suurin osa ruuasta kelpaa mutta esim. Jos antaa hiilosmakkarasta palasen saattaapi se jäädä syömättä. Lumo taas on sitten enemmän ahmatti kuin nirso. Ei hotki ruokaa tai mitään, mutta herkut kelpaa.
6. Tykkääkö koirasi enemmän kesästä vai talvesta?
No, en kyllä oikein tiedä. :D Kesällä voi olla välillä vähän kuuma, mutta en tiiä :D
7. Mitä teet koirasi kanssa vapaa-ajalla?
Käyn lenkillä koirien kanssa, temppuillaan, ja sitten vetoleikkejä Sulon kanssa, ja saavat juosta pihalla vapaana, jos olemme ulkona.
8. Onko koirasi sisä- vai ulkokoira?
Ulkokoiria ovat. Mutta yöt ovat sisällä ja välillä myös päivällä.
9. Mitä haluaisit harrastaa koirasi kanssa?
Agility on kivaa. Olisi mukava käydä joskus joissain leikkimielisissä agilitykisoissa.
10. Mitä eläinystäviä koirallasi on?
Hipsu kissa. Hepat ei taida olla oikein koirien ystäviä. :D
11. Minkä ikäisenä sait ensinmäisen koirasi?
Meillä on ollut koiria siitä asti kun olen ollut ihan pieni.
Sulo tuli meille vuonna 2014 ja Lumo 2015.
Haastan:
Wiima- neidin päiväkirja
Lumo ja Halla
Maalaiskoirat
Röllin sydän
Kaksi murustiinaa
Porokoira Retu
Suomenlapinkoira Taiga
Tassujen kertomaa
Tinde ja Nelle
Milan elämää
Punainen paholainen
Kysymykset haastetuille!
1. Oliko koirasi pentuna villi vai rauhallinen?
2. Aijotko/oletko ostanut koirallesi joululahjan? Jos olet, millaisen?
3. Minkä rotuinen oli/on ensinmäinen koirasi?
4. Mikä koirassasi on parasta?
5. Mikä huonointa?
6. Miten kiinnostuit koirista?
7. Käytkö koirasi kanssa näyttelyissä ja Ovatko ne mielestäsi kivoja?
8. Mitä temppuja koirasi osaa?
9. Tykkääkö koirasi talvesta?
10. Onko koirallasi lempilelua? Mikä?
11. Millainen koirasi on luonteeltaan?

tiistai 15. joulukuuta 2015
Luukku 15
Yhtään vastausta ei tullut eilisen luukun arvoitukseen, mutta oikea vastaus olisi ollut tonttu.
Tontuista puheen ollen, otin tänään sisällä koirista tonttukuvia. Tähän luukkuun laitan sitten niitä kuvia, kun en kerennyt tehdä sitä 11 kysymykseen haastetta valmiiksi.

maanantai 14. joulukuuta 2015
Luukku 14
Moi! Jossain luukussa tulee luultavasti 11 kysymykseen haaste. Katotaan ehdinkö tehdä sitä vielä huomiseen mennessä.
Tähän luukkuun tulee taas kerran arvoitus.
Ja se arvoitus ois tässä: Pukin apuna toimii tää, valkoinen on lakinpää. :D Aika helppoja mutta en nyt keksinyt muutakaan :D
Huomiseen luukkuun voisin lisäillä kuviakin, jos vain kerkeän.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Luukku 13
Oikea vastaus 12 luukkuun oli: joulukalenteri. Nyt aattelin sitten tehdä semmosen luukun jossa Lumo ja Sulo "kertoo" niiden päivästä. Voitte sitten kommentoida oliko hyvä vai huono.
Lumo: Huaah! Onko jo aamu? Sulo herää jo!
Sulo: Joo joo, näin just unta mehukkaasta ja aivan valtavasta luusta!
Lumo: Ahaa.
Sulo: Nyt kuuluu askelia joku heräs!
Lumo: Mitä sanoit? Väistä mä tuun tähän että kaikki rapsuttaa mua.
Sulo: auuu! (Sulo ääntelee)
Lumo: väistä Sulo että muaki rapsutetaan! No mä nousen sitte sun selkää vasten jos et väistä.
Kun koiria oli rapsutettu:
Sulo: Nyt mä haluaisin mennä käymään ulkona. Tulkaa aukasemaan mulle ovi. Mä ootan tässä oven eessä nätisti. Hei äkkiä nyt mua pissattaa!
Lumo: Määki haluan tulla ulos!
Koirat tulivat takaisin sisälle:
Lumo: Joko me saahan ruokaa? Mulla on jo vähän nälkä.
Lumo: Ha haa! Kuulenko että joku otti ruokakupit? Täytyykin mennä istumaan ja oottamaan ruokaa.
Sulo: Joko mä saan ottaa? No katon katon sua koko ajan. Joko nyt? Jess!
Lumo: Rousk, mums, nams!
Sulo: omnom, rousk, nam!
Lumo: Olipa hyvää!
Sulo: Joo! Ja nyt ulos!
Sulo: Tuu Lumo säki ulos!
Lumo: Okei, mä tuun.
Sulo: Hau hau hau!
Lumo: Mitä sää haukut kerro mullekki!
Sulo: Hauh Hau! Aijaa se oliki vaa Hipsu.
Päivemmällä:
Lumo: Ahaa! Nyt tulee joku ulos ku kuuluu ääniä. Täytyy odottaa että voin sitte halata (hypätä vasten) sitä.
Sulo: Hei, rapsuta muaki!
Sulo: Mennään lenkille, jooko?! Mieluiten pellolle että saa juosta irti!
Lumo: Jes! Me mennään lenkille! Joo mää istun. Nonii, mä oon istunu jo toosi kauan!
Aukasen portin:
Lumo: Pitäs muka odotaa. Mä meen jo!
Sulo: Lumo ei noi saa tehä.
Lumo: Ihanaa juosta ihanaa! Sulo et saa kiinni!
Sulo: En vai? Täältä tullaan!
Lenkin jälkeen:
Lumo: Mä oon ihan poikki.
Sulo: Nii mäki.
Lumo: Mä meen juomaan. Lip lip lip
Sulo: Määki tuun juomaan! Hei, älä juo koko kuppia tyhjäksi!
No riittihän sieltä mullekki. Lip, lip, lip
Lumo: Voi että ku väsyttää! Mä mee pikku nokosille koppiin.
Sulo: Nuuh nuh nuuh! Joku jännä haju! Tuollaki!
Illemmalla:
Lumo: Jokohan me päästäs sisälle? Mä haluun lämpimälle peitolle makaamaan.
Sulo: Hau hauh hau hau hau!!
Lumo: Huii!! SULO! Ei saa säikytellä! Mitä sää haukut? Vuh!
Sulo: Jaaha, se oliki taas Hipsu.
Lumo: Nyt kuuluu sisältä askelia! Hännät heilumaan!
Sulo: Miksi ihmeessä pitää häntää heiluttaa? No voisinkai mä vähän.
Sisällä:
Lumo: Nyt meen mun peitolle makaamaan.
Sulo: Mä meen sohvan taakse.
Lumo: Äsh! Mulla on nälkä! Meen tuohon portin eteen istuun ja odottaan.
Lumo: Nyt Suloki tulee.
Sulo: auuh uuh! (sulo ulisee)
Lumo: Anna jo mulle sitä ruokaa! Sulo tuu jo istumaan!
Sulo: Joo joo, kunhan löydän jonku hyvän paikan.
Lumo: No nii kaada ne siihen kuppiin. Noin.
Sulo: Katon mää sua.
Lumo: Ai pitääkö mun antaa tassu? Ai ei.
Sulo: Nonii! Vihdoinkin!
Sulo ja Lumo: Rousk, omnom, Roukis
Lumo: Ja sitten juomaan! Lipsuti lip, lip, lip,lip,lip,lip,lip,lip,lip
Sulo: Kuinka kauan sä juot??
Lumo: Vielä lip, vähän, lip, lip.
Sulo: Mä haluan käyä vielä ulkona pissalla. Tulkaa päästään mut ulos.
Lumo: Hei, älkää laittako ovea kiinni, määki tuun.
Sisällä:
Sulo: Huh huh! Ja nyt mä meen nukkuun! Hyvää yötä!
Lumo: Määki meen. Hyvää yötä.
Heh hee! Siinä tommonen kertokaa millanen se oli teijän mielestä! :)

lauantai 12. joulukuuta 2015
Luukku 12
Hmm
Taaskaan ei oo oikein mitään ideoita mitä tekisin tähän luukkuun. Lumon ja Sulon varusteista voisin tehdä johonkin luukkuun, kunhan saisin otettua niistä varusteista kuvia.
Jospa keksisin taas vaihteeksi jonkin arvoituksen. :D Huomiseen luukkuun voin yrittää keksiä jotakin muuta.
Arvoitus: Jokaisena päivänä sen aukaista saa, ja yllätys siellä odottaa!
Heh. Siinä pikaisesti keksitty arvoitus. Huomenna kerron oikean vastauksen. :)

perjantai 11. joulukuuta 2015
Luukku 11
10 luukun oikea vastaus oli: Lahjapaketti.
Nyt en oo oikein kerenny tekemään sitä luukku kuvaa tohon alkuun, niin teen sen sitten myöhemmin.
Mutta tässä luukussa kerron Sulon ja Lumon tempuista.
Lumon temput:
Lumo oppii tosi nopeaa uusia temppuja. Jos illalla tekee jonku uuen tempun, se saattaa sen osata jo seuraavana päivänä. mutta nyt ne temput. :D
*Istu
*Maahan
*Tassu/toinen
*Läpy
*Seiso
*Seuraa
*Katso
*Pyöri *
*Sivulle
*Paikka
*Tänne
Ja ainakun aivastaa, Lumo rientää tykö ja hyppää vasten, aivan kuin se kysyisi:
"Hei, mikä sulla on hätänä."
* merkki perässä tarkoittaa ei osaa vielä ihan kunnolla.
Sulon temput:
Sulokin oppii nopeasti temppuja, mutta Sulo on paaljon rauhallisempi kuin Lumo. Sulo miettii ennenkuin se tekee.
*Istu
*Maahan
*Tassu/toinen
*Heippa
*Väliin
*Sivulle
*Seuraa
*Katso
*Seiso
*Paikka
*Tänne
*Kasi
En oo ihan varma unohtuiko jotain mutta siinä nyt ne jotka muistin. :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)