Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvia ja kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvia ja kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. heinäkuuta 2016

Ostoksia koirille ja kuulumiset!

Eilen aamulla hurruuttelimme Tuurin kyläkauppaan. Lumo ja Sulo jäivät kotiin odottelemaan että tulemme illalla takaisin kun yöksi ei Tuuriin jääty.

Lumo aloitti keskiviikkona juoksut, joten laitettiin tytteli häkkiin sen ajaksi kun käytiin Tuurissa, ja Sulo-pojuli meni sitten yöksi häkkiin. Teimme itse häkin koirille, joka tulikin juuri sopivasti valmiiksi. Toinen pienempi häkki meillä oli jo ennestään, kun ostettiin talvella se, Lumon aloittaessa juoksut. Ihmeen rauhassa molemmat ovat häkissä, vaikka eivät ole kovin montaa kertaa olleet. Nyt on siis pidettävä kolmisen viikkoa niitä vuorotellen häkissä.


Maanantaina käytiin pitkästä aikaa agilitykentällä. Muita siellä ei ollut ja mekään ei oltu kuin reipas puolituntia. Muutamia esteitä ja kaksi putkea laitettiin ja mentiin niitä. Sulo hyppää esteet oikein kunnon ilmavaralla, mutta Lumo keksi paremman tyylin ja meni esteen ali, vaikka olisi päässyt yli helpostikin :D Putkeen molemmat menevät hienosti. Kamerakin oli mukana, mutta ei tullut otettua kuin muutama kuva. 



Niin ja sitten niihin Tuurin ostoksiin. Koirillehan sieltä tarttui mukaan: Monenlaisia herkkuja, kaksi lelua sekä uusi vesikuppi häkkiin. 

         Ostettiin mätsäriin ja näyttelyyn herkkuja! Saas nähdä maistuuko nää koirille ;)

                                                                                       Järsittävää koirille
                             
                                                
        Sulolle uusi lelu, mistä tykkää hirmuisesti!
       Lumolle kaksi uutta palloa, joista toinen ei tässä näy, mutta se toinen on valkoinen.
                                                                  Tällainen vesikuppi tuli meidän häkkiin!

 P.S. Tänään illemmalla on mätsäri Oulaisissa josta taisinkin mainita täällä blogissa aijemmassa postauksessa. Mukaan lähtee ehkä vain Lumo. Sulo lähtee sitten sunnuntaina ensimmäiselle arkitottelevaisuus kerralle. 



                                         


 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Avoimien ovien ilta


Käytiin eilen Oulaisissa avoimien ovien illassa. Muutamia koiria oli, mutta ei hirveästi. Sulo
oli ihan hepulissa, mutta Lumo osasi olla rauhassa ja kuunteli, Sulo kun ei oikein malttanut kuunnella. Siellä sai itsenäisesti tutustua rally tokoon ja agilityyn. Ohjaajat kuitenkin auttoivat jos kysyi apua. Lumon kanssa kävin kerran rally tokossa, ja muuten olimme oikeastaan agilityssä. Hypättiin esteitä, ja mentiin putkea ja keinua.
  
21.7 on tiedossa mätsäri Oulaisissa. Sinne ollaan menossa. Ilmottautumismaksu on 5e, ei ollenkaan paha hinta! :)Toivotaan että silloin olisi hyvä ilma!
  
Sulon kanssa ilmottauduttiin arkitottelevaisuus-kurssille. Yksi paikka oli jäljellä, ja sinne onneksi päästiin! :) Ensimmäinen kerta on 24.7 ja kurssi kestää 4 kertaa.

Lumo leikki pallolla


Loppuun vielä Sulon söpöilyt :)
 






sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Päivänkakkaraiset

Keskiviikkona Oulaisissa olisi ollut se mätsäri, mutta se peruttiin epävakaan sään vuoksi. Kyllähän tuo harmitti, mutta kohta on onneksi Oulu KV niin pääsee käymään kehässä! :)




Oulaisten Kennelkerho järjestää avoimien ovien päivän tiistaina 12.7. Siellä olisi mahdollisuus tutustua mm. tokoon, rallytokoon ja agilityyn. Varmaan mennään käymään tuolla koiruleitten kanssa!

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannuskuvia koirista!

Juhannuksen me olimme kotona. Grillasimme ja koirat saivat possunkorvat jäystettäviksi. Minä räpsin melkoisen määrän kuvia koirista, ja saattekin nähdä niistä muutaman. Eilen ei lenkillä viitsitty käydä kun oli niin lämmin ilma, mutta pihalla tehtiin temppuja.

Tänään sitten satoikin ihan kunnolla vettä, mutta onneksi illemmalla alkoi paistamaan aurinko ja päästiin koirien kanssa käymään pyörälenkillä, vaikka hyttysiä oli kyllä ihan hirveästi.